Turku ojentaa kättä ruoka-avun tarjoajille

AAMUSET Ruoka-apuun suunnitellaan muutoksia. Ruoka-apu on Turun seudulla ollut aktiivisten järjestöjen ja yhdistysten vastuulla. Turun kaupunki on tarjonnut tiloja ja antanut raha-apua. Kaupunki on nyt tulossa mukaan avustamaan järjestöjä erityisesti hankerahoituksen...

Ruokavirasto avaa aineellisen avun toisen hankehaun 26.1.2024

EPRESS   Ruokavirasto avaa ESR+ -rahastosta (Euroopan sosiaalirahasto plus) rahoitettavan aineellisen avun hankehaun 26.1.2024. Rahoitettaville hankkeille on varattu kahdeksan (8) miljoonaa euroa. Rahoitusta aineellisen avun hankkeisiin voivat hakea...

Avustukset ruoka-aputoiminnan järjestämiseen myönnetty

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt ruoka-aputoiminnan järjestämiseen valtionavustuksina yhteensä 1 829 500 euroa. Avustuksen sai 13 hyvinvointialuetta ja 7 kuntaa, jotka ottavat koordinaatiovastuun ja ohjaavat avustuksen edelleen oman alueensa...