Varmistetaan ruoka-apu Etelä-Pohjanmaalle 2024 -hanke

ETELÄ-POHJANMAAN HYVINVOINTIALUE Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue koordinoi alueellista ruoka-aputoiminnan järjestämistä tukevaa hanketta. Hankkeen tavoitteita edistävät ruoka-aputoimintaa toteuttavat järjestöt ja järjestöpohjaiset seurakunnat yhteistyössä...

Lähes 900 000 henkeä köyhyys- ja syrjäytymisriskissä

ILTASANOMAT   Tilastokeskuksen mukaan erityisesti yhden hengen talouksista lähes kolmasosa oli köyhyys- ja syrjäytymisriskissä vuonna 2022. Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys (Soste) on arvioinut, että hallituksen suunnittelemat leikkaukset sosiaaliturvaan ja...

Ruoka-apu surullisessa tilanteessa

ILTALEHTI   Ruoka-avun piirissä työskentelevät kertovat avuntarvitsijoiden määrän kasvaneen viime vuosina – samalla kun jaettavan ruoan saatavuus on vaikeutunut. Ongelmaksi on muodostunut hävikki- ja ylijäämäruoan saatavuus. Ekologisista syistä, joka sinänsä on...