Ruoka-aputoiminnalle valtionapua Etelä-Pohjanmaalle

JÄRVISEUTU   Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle on myönnetty 65 880 euroa valtionapua ruoka-aputoiminnan järjestämiseen. Avustus myönnettiin vapaaehtoistyön tueksi, kuten toimitilavuokriin sekä pakkaus- ja matkustuskuluihin. Avustusta ei voi käyttää ruokaan....

Hervannassa valtava tarve ruoka-avulle

HERVANNAN SANOMAT Hervannassa ja koko Tampereella tarve hävikkiruoka-avulle on nykypäivänä valtava. Kun vuonna 2019 ruoka-apuun turvautui 7000 hakijaa kuukaudessa, oli määrä vuonna 2023 jo 15 000 kassin hakijaa kuukaudessa koko Tampereen mittakaavassa.   Lue...

Operaatio Ruokakassi ry:lle esitetään 100 000 euron avustusta

AAMUSET   Turun kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalle ehdotetaan 14. helmikuuta kokouksessa ruoka-aputoiminnan kehittämistä yhteistyössä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän, Operaatio Ruokakassi ry:n sekä lähikuntien kanssa. Samalla...

Neljässä koulussa Turussa aletaan jakaa ylijäämäruokaa

Yle Punainen Risti alkaa jakaa Turussa koulujen ylijäämäruokaa. Ruokajakelu käynnistyy maaliskuussa Nummenpakan, Topeliuksen ja Wäinö Aaltosen kouluissa sekä Turun Klassillisessa lukiossa. Ruoka jaetaan kouluilta heti koululounaan päätyttyä. Turun kaupunki kertoo...

Köyhyys äidiltä tyttärelle

YLE Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan yhä useampi pienituloisen perheen lapsi näkee nälkää. 14 prosenttia järjestön kyselyyn vastanneista pienituloisten perheiden lapsista kokee, ettei perheellä ole riittävästi ruokaa.   Lue lisää: Lähde: Yle Lue lisää...