DILA

 

Lahden Diakonialaitos (DILA) ja Lahden seurakunnat pilotoivat Lahden alueen ruoka-avun mallia Työtä ja ravintoa – hankkeessa. Hankkeessa kehitetyn mallin mukaan ruoka-aputoiminta työllistää työttömiä työnhakijoita valmentamalla heitä kohti avoimia työmarkkinoita ja samalla tarjoaa ravintoa niille, joilla rahat eivät riitä ruokaan. Toiminta on lähtenyt reippaasti liikkeelle, ja ruoka-apua jaetaan viikoittain lahjoitusruuan avulla.

Tuen tarvitsijat ovat löytäneet avun nopeasti ja vaikuttaa siltä, että ruoka-apua tarvitsevien määrä on kasvamassa kovaa vauhtia. Muun muassa Kirkkopalvelut ry, joka ylläpitää Ruoka-apu.fi – sivustoa, kertoo kasvaneista asiakasmääristä.

Dilan hankkeen lahjoittajiksi on tullut niin Päijät-Hämeen paikallisia yrittäjiä, ketjutoimijoita kuin yksityisiä raha- ja ruokalahjoittajiakin. Hävikkiruokaa on tarjolla tänä päivänä vähemmän kuin aiemmin, ja sen käsittelyyn liittyy omia tiukkoja hygieniaan sekä säilyvyyteen liittyviä rajoitteita. Hävikkiruoka ei yksittäin riitä sille suurelle joukolle, jotka apua tarvitsevat. On keksittävä ja kehitettävä uusia tapoja tarjota ja saada ruoka-apua.

Yksi syy ruoka-avun tarpeen lisääntymiseen on toimeentuloon kohdistuvat leikkaukset. Yhteiskuntapolitiikan professori Anne Kouvonen on tutkimuksensa perusteella sanonut: ” – Leikkaukset heikentävät jo valmiiksi pienituloisten perheiden asemaa.” ”Lapsuudessa koettu köyhyys ja taloudellinen stressi nimittäin altistavat turvattomuudelle, kouluttamattomuudelle, mielenterveysongelmille, päihderiippuvuudelle ja työttömyydelle.” Ihmiset eivät tahdo enää pärjätä elinkustannusten noustua, mutta tulojen vähennyttyä, niillä tuilla mitä saavat. Työtä ja ravintoa- hanke on perustettu vastamaan tähän tarpeeseen. Hanke on tarkoitus vakiinnuttaa pysyväksi toiminnaksi Lahteen, mutta se vaatii uusia ideoita, resursseja ja vahvan perustan.

 

Lue lisää:

Lähde: DILA