Keskipohjanmaa
Ruoka-avun tarjonta nousi keskusteluun Pietarsaaressa alkuvuodesta, kun ruoka-avun jakaminen Betania-kirkon kellarista Mathjälpen Ruoka-apu -yhdistyksen voimin loppui vuodenvaihteessa. Nyt ruoan jakelua käynnistellään uusin voimin.
Luodossa ruoka-apua on jo useamman vuoden ajan toimitettu puolestaan suoraan kotioville.
Ruoan jakelu jatkuu Pietarsaaressa Betania-kirkon kellarista uusin voimin ja ekumeenisen yhteistyön ansiosta, kun baptistiseurakunta Betania, helluntaiseurakunta Saalem, adventtiseurakunta, Ebeneser vapaaseurakunta, metodistiseurakunta, helluntaiseurakunta Elim, sekä Rauhan Sana ry yhdistävät voimansa.
Vapaaehtoistyötä on tukemassa myös Suomen Punainen Risti.
Ruokajakelu Betania-kirkon kellarista käynnistyy uudelleen maaliskuussa.
Asiasta päätettiin eri seurakuntien alkuviikosta pitämässä kokoontumisessa, jossa myös perustettiin ruokajakelun ohjausryhmä organisoimaan auttamistyötä. Laajapohjaisen yhteistyön ja uusien järjestelyjen ansiosta vastuuta voidaan jatkossa jakaa useamman henkilön kesken.
– Tavoitteena on saada viisi noin kymmenen hengen ryhmää kokoon hoitamaan jakelua. Lisäksi tulee oma ryhmä ruokatarvikkeiden hakemiseen, kertoo Gerd Långnabba ruokajakelun ohjausryhmästä.
Lue lisää:
Lähde: Keskipohjanmaa