Iltasanomat
Suomalaiset nuoret kertovat köyhyyden aiheuttavan muun muassa nälkää, yksinäisyyttä ja stressiä.
”Huomaan (köyhyyden) päivittäin kun ajattelen, että onko tänään mahdollisuus syödä ruokaa. Kuinka joudun koulussa syömään ruokaa josta en aina edes pidä, koska ruoka on ilmaista, eikä koskaan tiedä odottaako kotona lämmin ateria, vai tyhjä ruokapöytä.”
Katkelma on kirjoituksesta, jonka 15-vuotias nuori lähetti köyhyyden kokemuksia koskevaan kirjoituskilpailuun.
Turun yliopisto toteutti kirjoitusten pohjalta tutkimuksen, jonka päätulos on tämä: Suomalaiset 15–21-vuotiaat nuoret kokevat köyhyyttä arjessaan monilla eri tavoilla, arjen välttämättömyyksien puutteena, heikkoina sosiaalisina verkostoina ja voimakkaina negatiivisina tunteina.
Nuoret kirjoittivat vapaamuotoisesti köyhyyden ilmenemisestä arkielämässä ja sen aiheuttamista tunteista. Yhteensä kirjoituksia tuli 84.
– Kirjoitukset luovat synkän kuvan marginaalissa elävien nuorten arjesta Suomessa, sanoo sosiaalityön väitöskirjatutkija Toni Rajala Turun yliopistosta.
Yli puolet tutkimukseen osallistuneista nuorista toi esiin ruuan puutteen tai sen vähäisyyden. Joillakin kouluruoka on päivän ainoa lämmin ateria.
”Minulla juuri ja juuri riittää rahat perus ruokaan. Monesti täytyy valita, ostanko ruokaa vai ostanko tarvittavat lääkkeeni.” (18-vuotias)
Nuoret toivat esiin myös pukeutumisen: he kertoivat joutuvansa käyttämään vanhoja, rikkinäisiä ja kuluneita vaatteita,mikä altistaa kiusaamiselle. Vaatteiden kautta ikätoverit huomaavat köyhyyden.
”Pukeuduin muiden mielestä niin sanotusti huonoihin vaatteisiin, jonka takia minua myös kiusattiin.” (19-vuotias)
Lue lisää:
Lähde: Iltasanomat